Rakennusten sisäilmatutkimukset   



Huono sisäilma on terveysriski, joka muodostuu monenlaisista epäpuhtauksista. Me tarjoamme sisäilmatutkimuksiin luotettavaa ja puolueetonta asiantuntemusta, jonka avulla päästään pureutumaan ongelmien syihin. 

Sisäilmaongelmia aiheuttavat useat eri tekijät, joista keskeisimpiä ovat kosteusvauriot. Tutkimuksissamme pyrimme paikantamaan kaikki asiaan vaikuttavat ongelmakohdat, useita tutkimusmenetelmiä hyödyntäen. Selvitystyömme pohjalta laadimme selkeän raportin, jossa kiinnitetään huomiota niin kemiallisia ja mikrobiologisia kuin fysikaalisiin seikkoihin. 

Sisäilmatutkijamme ovat pätevöityneitä asiantuntijoita, jotka voivat toimia asumisterveysasetuksen mukaisesti ulkopuolisina asiantuntijoina. Sitoutumaton, luottamuksellisuutta korostava ja ketterä toimintamallimme puolestaan varmistaa, että sisäilmatutkimukset onnistuvat kanssamme nopealla aikataululla vaativissakin kohteissa. 

Teemme sisäilmatutkimuksia yrityksille, julkiselle sektorille ja yksityisasiakkaille. Suurissa kohteissa työskentelemme valtakunnallisesti, mutta Etelä-Karjalan alueella autamme ratkaisemaan myös pientalojen sisäilmaongelmia. 

Ota yhteyttä

Paremman sisäilman puolesta 


Tutkimus­suunnitelmat

Fysikaaliset tutkimukset

Kemialliset tutkimukset

Mikrobiologiset tutkimukset

Share by: